Luomuviljelystä apua intensiivisen viinitarhauksen ongelmiin?

Viininviljely on yksi vanhimmista ja kannattavimmista maatalouden muodoista, ja sen pinta-ala on noin 7,5 miljoonaa hehtaaria maailmanlaajuisesti. Viinitarhat voisivat teoriassa tarjota melko houkuttelevia ja vakaita elinympäristöjä useille lajeille, sillä erityisesti eri kasvilajien peittämät tarharivit tarjoaisivat suotuisia elinpaikkoja pölyttäjille ja selkärangattomille. Nämä puolestaan tarjoaisivat tarhoille luonnollisia tuholaistorjuntapalveluja. Kuitenkin myös viininviljelyä pitkälti saneleva intensiivinen maankäyttö, joka keskittyy yksinomaan tuotantokäyttöön, on kaikkialla maailmassa merkittävä globaalin muutoksen ajuri, joka johtaa biologisen monimuotoisuuden, ekosysteemien toiminnan ja monien ekosysteemipalvelujen heikkenemiseen.

 


 

Intensiivisen viinitarhauksen ja monimuotoisuuden säilymisen haastava yhtälö

 

Tänä päivänä monia viinitarhoja hoidetaan intensiivisesti viinintuotannon optimoimiseksi ottamatta huomioon mahdollisia kielteisiä vaikutuksia biologiseen monimuotoisuuteen ja ekosysteemipalveluihin, kuten maaperän korkeaan eroosioon, maaperän hedelmällisyyden heikkenemiseen tai pohjavesien saastumiseen. Viininviljelijät säätelevät viinin ja ravinteiden kilpailua viiniköynnösten- ja rivien välisen kasvillisuuden välillä muokkaamalla maata, ja/tai erilaisilla rikkakasvien torjunta-aineilla. Viinitarhat ovat kaikkein intensiivisimmin hoidettujen agroekosysteemien joukossa, ja niihin sisältyy tyypillisesti lukuisia torjunta-aineita, maanmuokkausta ja maiseman yksinkertaistamista. Torjunta-aineiden voimakas käyttö myös viinitarhoilla on huomattu olevan maailmanlaajuinen ongelma ympäristölle ja ihmisille, sillä jäämiä on löydetty niin pintavedestä, pohjavedestä, rypälemehusta kuin viineistäkin.

 

Haave varmoista sadoista ja tehokkaista suojatoimenpiteistä, ja sitä myöten elannosta on ymmärrettävä, kun muistelee viininviljelijöiden koettelemuksia etenkin 1800-luvun lopusta 1900-luvun puoliväliin. Epidemiat, viinikirvojen aiheuttama viiniköynnösten joukkotuho päällimmäisenä, tuhosivat lähes kaikki tarhat läntisessä Euroopassa 1800-luvun loppupuolella. Pitkällisen elvytyksen jälkeen uudet istutukset alkoivat tuottaa jälleen siedettäviä satoja, kunnes sodat ja talouskriisit veivät viineiltä ostajat. Vasta 1950-luvun alussa saavutettiin toivotut satomäärät väkilannoitteiden, kemiallisten aineiden ja onnistuneiden kloonausten avulla. Tämän aikakauden aikana myös viinikellarit kokivat ennennäkemättömiä uudistuksia, kun hygieniaan ja lämpötiloihin kiinnitettiin ensi kertaa systemaattisesti huomiota.

 

Viinitarhan hoitoon vaikuttavia tekijöitä ovat ilmasto, kastelun tarve, maaperän tyyppi, rypälelajike, maatalouden paikallinen ja kansainvälinen ympäristöpolitiikka, ja lisäksi viininviljelijöiden päätökset ja asenteet. Tarhojen rivien välisen kasvillisuuden on huomattu olevan hyödyksi viinitarhojen eroosion ehkäisemisen, ja biologisen monimuotoisuuden varmistamisen näkökulmasta. Kasvillisuus kuitenkin usein poistetaan johtuen sen ja viiniköynnösten välisestä veden ja ravinteiden kilpailusta. Myös hiilen sitomisessa, tuholaistorjunnassa ja maaperän hedelmällisyyden ylläpidossa saatiin merkittäviä positiivisia tuloksia, kun kasvillisuutta ylläpidettiin köynnösten ympärillä. Näin ollen vähentynyt kasvillisuuden hoitointensiteetti hyödyttää myös viininviljelijöitä pitkällä tähtäimellä sillä maaperän eroosion väheneminen, maaperän hedelmällisyys ja tuholaistorjunta paranevat ja vapauttavat aikaa muihin toimenpiteisiin.

 

Maatilat tarvitsevat kiistattomasti erilaisia eliöryhmiä välttämättömien ekosysteemipalvelujen, kuten pölyttämisen ja tuholaistorjunnan, tukemiseksi, sillä ne ovat satoa edistäviä välttämättömiä toimenpiteitä. Lisäksi jotkut lajit erityisesti Euroopassa, jossa viljely on ollut olennainen osa maisemaa tuhansien vuosien ajan, viihtyvät laajasti hoidetulla viljelysmaalla, ja maatalouden tehostuminen uhkaa niitä selvästi. Nämä lajit ovat erottamaton osa Euroopan kulttuurimaisemaa, ja niiden häviäminen on herättänyt sekä julkista että poliittista keskustelua, mikä on johtanut esimerkiksi Ison-Britannian hallituksen sitoumukseen kääntää tällainen lajien vähenemisen kehitys vuoteen 2020 mennessä. Tutkimustulokset ovat osoittaneet luonnonmukaisella viljelyllä olevan suuria myönteisiä vaikutuksia biologiseen monimuotoisuuteen perinteiseen viljelyyn verrattuna, mutta että vaikutuksen koko vaihtelee tutkitun organismiryhmän ja sadon mukaan, ja on suurempi maisemissa, joissa maankäyttö on voimakkaampaa, kuten intensiivisesti hyödynnetyillä viljelymailla. Luomuviljely on kokeiltu ja testattu menetelmä biologisen monimuotoisuuden lisäämiseksi viljelymailla, ja se voi auttaa kääntämään aiemmin yleisten lajien vähenemisen kehittyneissä maissa.

 

Luonnonmukaisen viljelyn myönteiset vaikutukset biologiseen monimuotoisuuteen

 

Kun otetaan huomioon tämän hetken maataloustuotannossa käytössä olevat valtavat maa-alueet, luonnonmukaisilla viljelymenetelmillä voi epäilemättä olla merkittävä rooli  hidastaa teollisuusmaiden jatkuvaa monimuotoisuuden hävittämistä. Luomuviljelyn vaikutus vaihteli tutkittujen organismiryhmien, sadon sekä pellon osuuden mukaan ympäröivässä maisemassa. Huolimatta siitä, että luonnonmukaisella viljelyllä on ehdotettu olevan suuria vaikutuksia maaperän olosuhteisiin, sen vaikutukset maaperän organismeihin ovat edelleen epäselviä ja yleensä aliarvioituja. Mikä ainakin tuntuisi olevan selvää, on että kolmen vuosikymmenen ajan luonnonmukaisen maatalouden biologiseen monimuotoisuuteen kohdistuvien vaikutusten tutkiminen on ollut voimakkaasti puolueellista kohti kehittyneiden maiden, erityisesti Euroopan ja Pohjois-Amerikan, maatalousjärjestelmiä. Erityisesti tarvitaan lisää tutkimuksia trooppisessa, subtrooppisessa ja Välimeren ilmastossa. Tämä mahdollistaisi tasapainoisemman ja maailmanlaajuisesti arvioidun luonnonmukaisen maatalouden vaikutukset biologiseen monimuotoisuuteen, ekosysteemipalveluihin, elintarviketuotantoon ja maatalouden kestävyyteen. On kuitenkin jo suhteellisen paljon tutkimustietoa ja tuloksia sen puolesta, että luonnonmukainen viljely, myös siis viininviljely, saattaisi olla ratkaisevassa asemassa intensiivisen maankäytön alueiden biodiversiteetin säilyttämiseen.

 

Lähteet:

 

Tuck, S. L., ym. 2013, ”Land‐use intensity and the effects of organic farming on biodiversity: a hierarchical meta‐analysis”
Winter, S., ym. 2018, ”Effects of vegetation management intensity on biodiversity and ecosystem services in vineyards: A meta‐analysis”

 

 

Kuva: COZs: Tiago Teles ja António Marques da Cruz
No Comments

Post A Comment