Bioviinin tarina alkoi 1990-luvun lopulla, kun Bioviinin perustaja Eva Bäckman huomasi, että suomalaisella viinikentällä on luonnonmukaisten tuotteiden mentävä aukko, ja tuottajatkin olivat jo osoittaneet kiinnostuksensa rantautua pohjoisille markkinoille. Eva tunnettiin luomutuotteiden puolestapuhujana, joten toiminta aloitettiin Bioviinille edelleenkin merkityksellisimmästä aspektista – tuottajiin tutustumisesta. Eva oli alusta asti kiinnostunut viinien takana työskentelevistä ihmisistä – heidän arvoistaan, tarinoistaan ja intohimostaan työtään kohtaan. Luontoa kunnioittava tapa tehdä viiniä vaikutti olevan näille tuottajille enemmän kuin työ – se oli tapa olla osa ympäröivää luontoa ja maailmaa, ja tuottajien sitoutuminen ja tietotaito teki Evaan suuren vaikutuksen. Alusta asti oli selvää, että Bioviini tulisi keskittymään ainoastaan luonnonmukaisesti viljeltyihin tuotteisiin, sillä huoli ympäristöstä kasvoi, ja aiheeseen perehtyneet olivat jo pitkään ymmärtäneet viininviljelyn tehotuotannon ongelmat. Torjunta-aineiden suruton käyttö oli johtanut huolestuttavasti muun muassa pölyttäjien tilanteeseen. Kuitenkin samaan aikaan, kun Bioviini etsi edustukseensa ainoastaan luontoa kunnioittavia tiloja, oli luomuviinien kysyntä Suomessa vielä melko vaatimatonta.
Tänä päivänä Bioviinin arvot kulkevat täysin linjassa niiden asioiden kanssa, joiden mukaan yritys yli 20 vuotta sitten perustettiin. Uskomme luonnonmukaisten tuotteiden olevan paitsi ympäröivälle luonnolle, myös kuluttajille parasta, ja edelleen vaalimme luottamukseen ja arvostukseen perustuvia suhteitamme tuottajiimme, joista monet ovat olleet Bioviinin edustuksessa lähes alusta saakka. Valikoimamme rakentuu siihen, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme sopuhintaisia viinejä, joita on ilo juoda. Tarjoamme sekä tarvittavat tiedot ja tarinat viineistä että ihmisistä viinien takana. Vaikka luomutuotteet ja niiden ohella myös viinit ovatkin hitaasti ottaneet jalansijaa suomalaisten ostovalinnoissa, on tavoitteenamme tehdä luontoa kunnioittavista viinintuotantotavoista arkipäivää suomalaisten viinikuluttajien keskuudessa.
”Vietin alaikäisyyteni viimeiset vuodet samassa osoitteessa, johon Bioviini perustettiin vanhempieni toimesta viime vuosituhannen lopussa. Verkkokellarista kotijuhliin anastetut viinit tulivat minulle ja koko ystäväpiirilleni tutuiksi. Nyysittyjen viinien aiheuttaman tunnontuskan helpottamiseksi autoin äitiäni vuosien mittaan tekemällä pieniä töitä Bioviinille ja viinimaistelutilaisuuksissa olin aina aktiivisesti läsnä. Varsinaisesti työt Bioviinille aloitin vasta valmistuttuani yliopistosta Tallinnasta vuonna 2010. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin olen perinyt paikan yrityksen toimitusjohtajana, ja Eva on päässyt hyvin ansaitsemalleen eläkkeelle. Varsin tuoreen tiimimme voimin tahdon luotsata Bioviinistä entistä asiantuntevamman palvelevan viininmaahantuonnin ja mukavan työpaikan.”
– Henri
”Liityin Bioviinin tiimiin kesällä 2019. Ennen siirtymistäni Bioviinin puolelle työskentelin ravintolamme Pleinin sous chefinä. Intohimo ruokaan ja viiniin on kulkenut mukanani pitkään, ja kymmenen vuotta sitten otin ensiaskeleeni viinien maahantuontiin, perustaen serkkuni kanssa Behold Wines -nimisen yrityksen. Behold Winesin loru loppui lyhyeen, mutta intohimo hyvään viiniin jäi. Keittiön ja salin kautta löysin tieni Bioviinin myyntitehtäviin. Työskentely alalla erilaisissa tehtävissä ja sen kautta luodut henkilökohtaiset suhteet, sekä aito kiinnostus tuottajia ja heidän tuotantotapojaan kohtaan tekee jokaisesta kohtaamisesta minulle mielenkiintoisen ja opettavaisen.”